11.2.2012

Kolmen tähden illallinen: tomaattikeittoa ja suklaamuffinsseja

Eilen kylääni tuli kaksi kaveria (eli siis kolmen tähden illallinen) ja päätin tehdä keittoa ja koska jääkaapissa oli kilokaupalla tomaatteja, jotka oli pakko käyttää ennen kuin menisivät huonoksi niin tein sitten tomaattikeittoa. Ulkonäkö pettää, sillä keitto oli ihan hyvänmakuista. Oli aika sotkuista puuhaa. Tiputin vahingossa silputun sipulin lattialle ja siinä olikin siivoomista ja uuden leikkausta sen jälkeen. Kiehuvaa keittoa lensi vähän ympäri keittiötä ja osa mun käden päälle, joten olkaa varovaisia sen sauvasekottimen kanssa. Keitossa oli voinut olla vielä vähän enemmän chiliä ja tomaatteja. Keiton ohje riittää kuudelle ja muffinsseja tulee 12 kpl.


Tomaattikeitto:
oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
n. 500 g tomaatteja
½ mieto chili
5 dl kasvislientä (Fond 'Du Chef)
2 dl kermaa
oreganoa
basilikaa
suolaa
mustapippuria

Silppua sipulit, kuori, poista kannat ja pilko tomaatit. Poista chilistä siemenet ja pilko pieneksi. Keitä kasviliemi. Kuullota sipulit öljyssä, lisää tomaatit, kasvisliemi ja mausteet. Keitä n. 40 minuuttia. Jos keitto ei sakene sen voi soseuttaa ja jos se ei vieläkään sakene niin siihen voi lisätä vaaleaa maizenaa. Lisää kerma ja keitä kiehuvaksi.

VINKKI: Tomaatit on helppo kuoria, kun laitat ne hetkeksi kiehuvaan veteen. Jos käytät tuoreita mausteita niin lisää ne viimeiseksi kerman kanssa. Tarjoile lämpimän patongin kanssa.


Suklaamuffinssit:
1½ dl venhäjauhoja
2/3 dl kaakaojauhetta
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1½ tl leivinjauhetta
50 g sulatettua voita
1 1/4 dl maitoa
1 kananmuna

Sekoita kuivat aineet keskenään. Kaakaojauhe kannattaa siivilöidä, jotta ei jää paakkuiseksi. Lisää sulatettu voi, kananmuna ja maito. Sekoita tasaiseksi massaksi ja valuta muffinivuokiin. Paista 175 C n. 20-25 min.

Kuorrute:
150 g pehmeää voita
250 g tomusokeria
maitoa
karamelliväriä

Vatkaa voi ja sokeri keskenään massaksi. Lisää maitoa, kunnes massasta tulee sopivan ohutta. Lisää muutama tippa väriä ja sekoita kunnolla.

VINKKI: Kuorrute on myös helppo värjätä vaaleanpunaiseksi punajuuren liemellä. Sitä ei tarvitse paljon lisätä ja se ei maistu siinä yhtään. Suklaanmakuista voi tehdä lisäämällä kaakaojauhetta ja vähentämällä tomusokerin määrää. Muffinsit voi koristella suklaafiligraaneilla eli sulata suklaa, pursota leivinpaperin päälle ja anna jähmettyä kylmässä. Kiekurat muffinssien päällä on tehty sulatetusta sokerista.

4 kommenttia:

  1. muffinsit on aivan ihanan näköisiä!

    VastaaPoista
  2. syötäviä oli todella hyviä vaikka itse sanonkin :D

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniit muffinsit! Ne ovat romanttisia :)

    Huomasin että monissa blogissa ihmiset kirjoittavat Fond 'Du Chef:sta. Onko hyvä tuote? Onko parempi kuin tavallinen liemikuutio?

    VastaaPoista
  4. Se on ihan hyvä tuote. En osaa sanoa onko parempi vai ei, mutta minun mielestä antaa ihan hyvin makua ruokiin. Ja jos ei laita niin paljoa vettä niin saa maukkaampaa.

    VastaaPoista