5.3.2012

Tunnustukseni

Sain Liebster Blog tunnustuksen Piparipullalta. Kiitokset siis siitä!  Tunnustuksen voi saada blogi, jolla on alle 200 rekisteröitynyttä lukijaa. Tunnustuksen tarkoituksena on levittää blogin tietoisuutta eteenpäin ja samalla blogin kirjoittaja paljastaa itsestään 10 faktaa. Tunnustus laitetaan eteenpäin viidelle blogille, joilla on myös alle 200 lukijaa.

Oma tunnustukseni:
1. Kirjoitan blogia, koska pidän kirjoittamisesta ja salainen urahaaveeni on ollut aikoinaan tulla journalistiksi.
2. Rakastan suklaata ja lempisuklaani on Lindt Excellence Touch of Sea Salt eli tummaa suklaata, jossa on merisuolahippuja.
3. Pinkki on lempivärini (kuten ehkä näkyy), mutta käytän kaikkia värejä.
4. Pidän matkustamisesta ulkomailla ja kotimaassa kaikilla muilla tavoilla paitsi bussilla.
5. Olen intohimoinen leipoja/kokkaaja, mutta laiska sellainen. Siksi postauksia tulee harvoin, koska kaikki tekemiseni vaatii paljon inspiraatiota.
6. Pidän kauneudenhoidosta ja tykkään antaa vinkkejä muille.
7. Olin ennen himoshoppaaja, mutta olen oppinut säästämään. Nykyään ostan enemmän laatua kuin roskaa.
8.Tänään lopetin rakkaan 16 vuotta vanhan muumimukini käytön, koska sain tietää, että sen arvo on lähes 200 euroa. Kyseessä Muumipoika -muki.
9. En harrasta mitään, mutta haluaisin aloittaa taas maalauskurssin.
10. Odotan muuttoa omaan kotiin innolla, koska olen kerännyt aivan ihanan astiaston ja muutettuani pääsen sisustamaan oman mieleni mukaan.

Tunnustus seuraaville blogeille:

KakkuKatri - Nättejä kakkuja

Gluteenitonta leivontaa - Gluteenittomia leivontavinkkejä

Opiskelijaruokaa - Halpoja ruokaohjeita opiskelijan budjetilla

Tuuliajolla - Sisustus-, ruoka- ja liikuntajuttuja

Floral Nail - Nättejä kynsiä

Bloginne olen löytänyt sattumalta ja mielenkiinnolla seurailen postauksianne :)
Lisää omia juttuja postailen myöhemmin, mutta nyt olen kiireinen, koska sain väliaikaisesti töitä sekä yritän pysyä aikataulussa pääsykokeisiin lukemisessa. Olenkin jo viisi päivää aikataulustani jäljessä, joten ei hyvä!

1 kommentti:

  1. Kiitos tunnustuksesta! Ruvetaan töihin! =) Niin ja BTW Toi merisuola-suklaa on kyl tajuttoman hyvää! Nams!

    VastaaPoista